Teknologia23-tapahtuma Messukeskuksessa

30 - 10 - 2023 - Tapahtumat

Datalla ja tekoälyllä parempia päätöksiä ja arvoa teollisuusyrityksille – Insta jälleen mukana Teknologia 23 -tapahtumassa nyt isommin kuin koskaan ennen

Pohjoismaiden johtava teollisuustapahtuma Teknologia 23 täyttää Helsingin Messukeskuksen uusimmilla älykkään ja kestävän teollisuuden teknologioilla 7.–9.11. Teollisuuden, kyberturvallisuuden ja puolustusteollisuuden erityisosaaja Insta osallistuu tapahtumaan entistä laajemmalla tuote- ja palveluvalikoimalla – tule tutustumaan demoihimme ja tapaamaan asiantuntijoitamme osastolle 6a80!

– Tämän vuoden Teknologia 23 -tapahtuman teemoista erityisen mielenkiintoisia ovat niin teknologisia innovaatioita synnyttävä puhdas siirtymä, hiilijalanjälkeä pienentävä vetytalous kuin tekoäly ja sen hyödyntäminen. Olemme kehityksen etukenossa innovoineet ja kehittäneet nykyisiä palveluita vastaamaan asiakkaidemme tulevaisuuden haasteisiin. Samalla olemme nähneet samat teemat myös mahdollisuutena ja kehityspolkuna myös omaan liiketoimintamme kehittämiseen, valottaa Insta Automation Oy:n johtaja Jyri Stenberg.

Oopperatalon näyttämömekaniikasta pilvipalveluihin ja vesihuoltoon – Instaan on lupa luottaa kaikissa tilanteissa

Alkuvuonna muodostetut asiakaslähtöistä uudistumista tukevat uudet sekä ennestään olemassa olleet liiketoimintayksiköt keskittyvät energia-alan kokonaispalveluihin, teollisuuden ja infran kokonaistoimituksiin, suunnitteluun, keskusvalmistukseen, asennukseen sekä teollisuuden digitalisaatioon.

Jotta messuvieraat saavat varmasti kattavan ja mieleenpainuvan kuvan Instan laajasta kokonaistarjonnasta teollisuuteen, olemme tuoneet paikalle paljon erilaisia demoja kokeiltavaksi. Pääset testaamaan esimerkiksi Oopperatalossa käytössä olevaa näyttömömekaniikan Whisper-ohjausjärjestelmää, kurkkaamaan millaisen tilannekuvan eri datalähteistä älykäs pilvipohjainen Insta Industrial Dataplatform luo sekä ihmettelemään automaatiokeskusten majakkademoa. Kokeile osastollamme myös kaukokäyttölaitosten valvontaa ja näe, kuinka valvomon avulla muodostetaan reaaliaikainen tilannekuva järjestelmästä operaattoreita varten.

Asiantuntijamme ovat valmiina auttamaan – tule tutustumaan palvelukattaukseemme ja keskustelemaan, mitä voimme teollisten prosessien automaation ja sähköistyksen, digitalisaation, teollisen ohjelmistokehityksen sekä kyberturvallisuuden keinoin tarjota sinun liiketoiminnallesi.

Kestävän energiantuotannon ja uusiutuvien energianlähteiden merkitys kasvaa

Panostamme vahvasti vihreän siirtymän projekteihin ja olemme mukana useissa energian- ja lämmöntuotannon ratkaisuissa – myös Vetyklusterin jäsenenä. Energian kokonaispalveluiden asiantuntijamme keskustelevat mielellään kanssasi vihreän siirtymän ja energiasektorin ajankohtaisista aiheista kuten Suomen hiilineutraaliudesta, puhtaammasta energiantuotannosta ja -jakelusta, sähköjärjestelmän murroksesta ja tulevista hankkeista.

Olemme mukana muun muassa suomalaista energiakenttää mullistavassa P2X Solutionsin ensimmäisessä vihreän vedyn tuotantolaitoksessa paitsi automaatiojärjestelmän sekä tuotannon ja jakelun tiedonhallintajärjestelmän kokonaistoimittajana, myös prosessisähköasennusten toimittajana tytäryhtiömme Goodworkin kautta. Toimitamme vähäpäästöisemmän kipsilevytuotannon sähkövastusten sähkönjakelujärjestelmät Knaufin Kankaanpään tehtaalle ja Advenille Nummelan lämpölaitoksen automaation sekä Kuusamon voimalaitoksen kojeiston uusinnan.

Tekoälyhankkeissa onnistumisen avaimet ovat turvallisuus ja laadukas data

Tekoälyn käyttö kehittyy jatkuvasti ja sitä sovelletaan entistä moninaisempiin käyttötarkoituksiin. Tekoäly voidaan valjastaa esimerkiksi tuotannon tehostamiseen, laadun parantamiseen, logistiikan optimointiin, energian säästämiseen tai asiakaspalvelun ja huoltotoiminnan kehittämiseen. Asiantuntijoiltamme saat tietoa tekoälyn turvallisen hyödyntämisen mahdollisuuksista ja kuulet konkreettisista askeleista, joilla optimoida teollisia prosesseja ja hyödyntää dataa esimerkiksi älykkäässä ennakoivassa kunnossapidossa.

Data on yritysten digitalisaation perusta. Digitalisoituvassa maailmassa yritykset tarvitsevat luotettavan teknologiakumppanin, joka hallitsee järjestelmien suunnittelun, toteutuksen, validoinnin ja ylläpidon. Insta tukee asiakkaidensa digitalisaatiota yhdistämällä saumattomasti designin, datan ja teknologian. Asiantuntijoiltamme saat tietoa, olipa kyse sitten käyttöliittymäsuunnittelusta, sulautetuista laitteista, teollisesta internetistä tai laadunvarmistuksesta.

Datan hyödyntäminen ei vaadi suuria investointeja tai pitkää toteutusprosessia. Instan toimittaman teollisen data-alustan avulla voidaan yhdistää eri lähteistä tulevaa dataa, analysoida sitä reaaliaikaisesti ja hyödyntää sitä toiminnan ohjaamiseen. Alustan käyttöönotto etenee nopeasti ja investointi maksaa tavallisesti itsensä takaisin jo tilikauden puitteissa. Dataa voidaan hyödyntää hyvin käytännönläheisesti helpottamaan jokapäiväistä ihmisvoimin tehtävää työtä. Kangasalan Vesi valjasti tekoälyn seuraamaan tilannekuvaa ja raportoimaan löytämistään poikkeamista valvomohenkilökunnalle.

Uramahdollisuudet esillä opiskelijapäivässä

Oletko kiinnostunut olemaan osa yli 1000 instalaisen joukkoa, jonka voimin meihin on Lupa luottaa? Meillä yhteiskunnallisesti merkitykselliset ja monipuoliset projektit takaavat mielenkiintoiset ja haastavat työpäivät. Osallistumme Tulevaisuuden työnantaja -opiskelijapäivään 7.11. – tervetuloa juttelemaan erilaisista trainee- ja uramahdollisuuksista rekrytointitiimimme kanssa! Työn monipuolisuus ja itseohjautuvuus ylläpitävät jaksamisen lisäksi myös työmotivaatiota, ja valitessasi meidät saat myös moninaiset urakehitysmahdollisuudet.

Tunnetko jo EU:n uuden kyberturvallisuusdirektiivin NIS2:n? – Poikkea myös Cyber Security Nordic -tapahtumassa!

Onko organisaatiollasi valmiudet hallinnoida kyberriskejä tai vastata raportointivelvoitteeseen? Vuoden 2024 lokakuussa voimaan astuva EU:n kyberturvallisuusdirektiivi NIS2 asettaa mittavia velvoitteita kriittisillä toimialoilla toimivien keskisuurten ja suurten yritysten tietoturvalle. Asia koskee myös teollisuutta – muun muassa vesihuoltoa, energia-alaa, kemikaalisektoria sekä jätehuoltoa. Insta auttaa teollisuusyrityksiä vastaamaan nykypäivän muuttuneeseen kybertoimintaympäristöön. NIS2-velvoitteiden täyttämisessä alkuun pääsee Instan NIS2-arviointipalvelun avulla, jossa Insta tuottaa arvion riskienhallintakeinojen nykytilasta ja kehityskohteista priorisoituna.

Helsingin Messukeskuksessa on 7.–8.11. käynnissä myös Cyber Security Nordic -tapahtuma, johon pääsee kätevästi Teknologia 23:n pääsylipulla. Yhtenä Suomen merkittävimmistä kyberturvallisuuspalveluiden toimijoista olemme luonnollisesti paikan päällä – pyörähdähän samalla siis myös Messukeskuksen yläkerrassa osastollamme katsastamassa ajankohtaiset kyberturvallisuusuutiset ja tapaamassa asiantuntijoitamme. Tarjoamme laaja-alaisesti kyberturvaratkaisuja konsultoinnista kyberhyökkäysten torjuntaan ja verkkoturvasta henkilöiden ja laitteiden turvalliseen digitaaliseen identiteettiin.

Tule Pohjoismaiden johtavaan teollisuustapahtumaan kuulemaan inspiroivia esityksiä ja tapaamaan instalaisia osastolle 6a80! Nähdään Messukeskuksessa.

Tutustu palveluihimme:

Lue lisää teollisuuden ratkaisuistamme

Jaa artikkeli

Pysy alan aallonharjalla ja tilaa uutiskirjeemme

Tärkeimmät uutiset, inspiroivat artikkelit ja asiantuntijoidemme ajankohtaisia näkemyksiä eri toimialoilta sekä tietoa tulevista tapahtumistamme.

Hyväksy käyttöehdot. Käsittelemme tietojasi vastuullisesti.
Tutustu tietosuojaselosteeseemme.